top of page
ReijaFLXS_edited_edited.png

Reija Kiuru

Urheiluhierojaopiskelija

Opiskelijahieronta

Flexus Fysio Haaga

Minusta

Valmistun kesällä 2025 Suomen Urheiluhierojaopistosta koulutetuksi hierojaksi, erikoistuen urheiluhierontaan. Opintojeni aikana olen päässyt kartuttamaan monipuolista käytännön kokemusta hierojan työstä – asiakkaani ovat olleet niin arjen aktiiviliikkujia, rentoutumista kaipaavia asiakkaita kuin myös huippu-urheilijoita. Erityisesti hierontatyö HJK:n ja HIFK:n urheilijoiden parissa on ollut antoisaa ja avartanut näkemystäni kehonhuollon merkityksestä tavoitteellisessa treenaamisessa. Liikunta on ollut osa elämääni aina.
Nuorempana ratsastin yli kymmenen vuoden ajan, ja nykyisin liikun pääosin salilla ja voimalajien parissa. Olen aidosti kiinnostunut ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja haluan löytää jokaiselle asiakkaalle juuri hänen tarpeisiinsa sopivan lähestymistavan – oli kyse sitten palautumisesta, kivunlievityksestä tai puhtaasta rentoutumisesta. Ennen hierojan opintoja työskentelin yli kymmenen vuotta kaupan alalla, joista suurimman osan esihenkilötehtävissä. Sain johtaa monenlaisia tiimejä ja kohdata erilaisia ihmisiä.

Parasta työssä

Parasta tässä työssä on ehdottomasti ihmisten auttaminen ja kohtaaminen. On hienoa saada olla osa asiakkaan palautumista, arjen jaksamista tai vaikka vain hetkeä, jolloin voi pysähtyä ja rentoutua. Jokainen asiakas tuo mukanaan oman tilanteensa, ja minulle on tärkeää, että jokainen kokee tulleensa aidosti huomioiduksi ja kuulluksi. Pidän siitä, että saan yhdistää työssäni käsillä tekemisen ja mielenkiinnon kehonhuoltoon sekä liikuntaan.

Tulevaisuus

Tavoitteeni on jatkaa kehittymistä manuaalisen terapian alalla ja laajentaa osaamistani entisestään. Minua kiinnostavat erityisesti purentalihashieronta ja akupunktio, ja suunnitelmissa onkin hakeutua näihin koulutuksiin valmistumisen jälkeen. Myös osteopatiaopinnot ovat pidemmällä tähtäimellä mielessä. Haluan tulevaisuudessa tarjota mahdollisimman monipuolista, yksilöllistä ja vaikuttavaa hoitoa – ja rakentaa omaa ammattitaitoani vahvaksi ja laajakatseiseksi kokonaisuudeksi, jonka keskiössä on aina asiakas.

bottom of page