
Leo Vermilä
Koulutettu hieroja, urheiluhieroja
Urheiluhieronta, klassinen hieronta, purentalihashieronta & kuivaneulaus
Flexus Hieronta Sörnäinen
Minusta
Heippa, mä oon Leo!
Valmistuin Suomen urheiluhierojaopistosta vuonna 2016 ja olenkin vaikuttanut Helsingin alueella hierojana täyspäiväisesti siitä lähtien.
Erityisosaamista minulta löytyy muun muassa purentalihasten hoidosta, esimerkiksi narskuttelusta aiheutuvia vaivoja on tullut hoidettua useamman vuoden ajan. Olen myös Dry Needling terapeutti (DNT). Dry needling (kuivaneulaus) on länsimainen lähestymistapa akupunktioon, jossa hoidon keskiössä on hoitaa kipua paikallisesti sekä kivun heijastealueita. Kuivaneulaus sopii erityisesti päänsärkyoireiden, esimerkiksi migreenin tai jännityspäänsäryn, hoitoon. Kuivaneulausta käytetään täysin asiakkaan ehdoilla.
Olen kiinnostunut kokonaisvaltaisesta hoitamisesta, ja hieronnan avulla voimmekin hoitaa tehokkaasti erilaisien kiputilojen lisäksi mm. stressiä. Ohjaan mielelläni hieronnan tehostamiseksi liikeharjoitteita, joilla asiakas voi itse huoltaa kehoaan.
Parasta työssä:
Harva työpäivä on täysin samanlainen kuin edellinen. Vaikka niskahartia-seudun vaivat ja päänsäryt työllistävätkin tällä hetkellä paljon, on syytä ottaa asiakas aina yksilönä huomioon. Hoitotyössä olen oppinut paljon kivusta ja miten se voi vaikuttaa ihmisen tapaan liikkua ja pärjätä arjessa. Kivun ja toimintakyvyn helpottaminen on konkreettinen tapa auttaa ihmistä elämään parempaa arkea.
Tulevaisuus:
Vaikka olenkin jo tovin hierojana toiminut, on minulla vielä unelmia täytettävänä. Hierojille on onneksi jatkuvasti tullut lisää kouluttautumismahdollisuuksia. Neuloilla tehtävät hoidot ovat kiinnostaneet pitkään, ja siinä voisi olla paljonkin lisää opittavaa. Olen myös harkinnut osteopatian opintoja, joka mahdollistaisi osaamista kuntouttavaan työhön. Aika näyttää mihin tilaisuuteen ja koulutusmahdollisuuksiin tartun seuraavaksi!
