Polven rasitusperäinen vamma ja kuntoutus – Noran matka kohti toipumista
- 12 tuntia sitten
- 2 min käytetty lukemiseen
Mistä kaikki sai alkunsa?
Vuonna 2019, 28-vuotiaana, päätin päättää juoksuharrastukseni kunnianhimoisella tavoitteella: puolimaratonin tekeminen. Aloitin treenaamisen juoksemalla kolme kertaa viikossa. Treeniohjelmaani kuului vaihtelevaa harjoittelua, joka koostui peruskuntojuoksusta, keskisykkeellä juoksemisesta sekä intensiivisistä sprinttiharjoituksista. Huomasin, että kuntoni nousi hyvää tahtia, mutta samalla vasempaan polveen alkoi esiintyä ongelmia. Polvi alkoi nesteytyä ja siihen kehittyi Bakerin kysta, joka aiheutti kipua ja paineen tunnetta, erityisesti kyykkyyn mennessä. Huomasin myös, että työni rakennusalalla, joka oli erittäin fyysistä, pahensi tilannetta entisestään. Polvi ei saanut tarvitsemaansa lepoa, ja tämä johti tilanteeseen, jossa jouduin lopettamaan juoksuharrastukseni.
Jotain piti muuttaa..
Tämä päätös oli vaikea, mutta tiesin, että polven terveydelle oli tärkeää tehdä muutoksia. Sen sijaan aloin keskittyä enemmän voimapohjaisiin harjoituksiin ja kiinnostuin crossfitista. Laji vei mennessään, ja asetin tavoitteeksi osallistua kilpailuihin. Vuonna 2022 pääsin vihdoin kisaamaan aloittelijaystävällisiin kisoihin, ja ne menivät todella hyvin. Kuitenkin, kisojen jälkeen, noin viikon kuluttua, tein kevyen aerobisen treenin, johon kuului hyppynarulla hyppimistä. Tämä olikin viimeinen niitti vasemman polven terveydelle; tunsin vasemman polven sisäsyrjällä rusahduksen, ja polvi täyttyi jälleen nesteestä. Kuvantamistutkimuksessa paljastui lievä rustovaurio ja suurikokoinen Bakerin kysta. Ortopedi totesi vamman olevan suhteellisen paha rasitusperäinen vamma, ja kuntoutuksen arvioitiin vievän jopa pari vuotta. Tunsin itseni masentuneeksi; tämä oli pitkä matka, ja syytin itseäni siitä, etten ollut kuunnellut kehon varoitussignaaleja aikaisemmin.
Kuntoutus alkaa
Vuonna 2023 aloitin fysioterapian, crossfitin parista löytyi onneksi hyvä terapeutti, jonka kanssa työskentelin aktiivisesti. Aloitimme yksinkertaisilla liikkeillä, kuten isometrisiä pitoja ja kävelyä päkijöillä. Harjoittelu oli aluksi hyvin perustasolla, ja huomasin lihasmassan vähenevän nopeasti. Painoa tippui lähes 5 kiloa parin kuukauden aikana, vaikka ruokavaliossani ei tapahtunut muutoksia ja stressitasoni oli korkea. Kuntoutus kesti vasemmassa polvessa reilut vuoden, mutta huomasin kivun vähenevän ja polven voiman paranevan.
Kuntoutuksen onnistuminen edellytti kuitenkin jatkuvaa työskentelyä ja kuormituksen säätelyä, mikä oli haastavaa fyysisesti vaativan työn vuoksi. Vuoden 2024 loppupuolella aloin huomata vastaavia oireita oikeassa polvessani. Tämä polvi ei ollut aiemmin saanut vastaavia vammoja, joten olin yllättynyt. Huomasin polven kuumottavan ja kiristävän kävellessäni, ja neste alkoi taas kerääntyä polveen. Onneksi minut lomautettiin, ja sain hetken rauhaa polvieni kuntoutukseen.
Tilanne tällä hetkellä
Vuoden 2026 alussa päätin jälleen käydä kuvauttamassa oikean polven. Magneettikuvauksessa ei onneksi löytynyt vakavia vammoja, mutta havaittiin lievää ruston kulumaa. Saamani diagnoosi oli helpottava, mutta tiesin, että kuntoutus olisi pitkä prosessi. Aloitimme osteopaatin kanssa uuden harjoitusohjelman, johon kuului etureisipitoja, romanialaisia maastavetoja.
Kuukauden kuluttua olin iloisesti yllättynyt: polvi tuntui tukevammalta, voima oli lisääntynyt, ja liikkuvuus parani. Tämä taas sai minut motivoitumaan entisestään kuntoutusprosessissa. Teen harjoituksia säännöllisesti, ja joudun jatkuvasti säätämään kuormitusta ja liikkeitä tämän matkan varrella. Olen oppinut, kuinka tärkeää on malttaa ja kuunnella kehoani, jotta voisin jatkaa eteenpäin.
Jatkossa
Aion jatkaa tämän blogin kirjoittamista ja välittää oppimiani asioita sekä edistymistäni kuntoutuksessa. Toivon, että voin inspiroida muita ja jakaa vinkkejä, jotka ovat auttaneet minua matkallani. Kohti toipumista – askel kerrallaan! Jään innolla odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja toivon voivani jakaa uusia aloituksia ja saavutuksia tässä blogissa.
Nora Hietanen





Kommentit