top of page

Hortonin syndrooma / neuralgia | Oireet ja hoito

Sisältö



Mikä on Hortonin neuralgia?


Hortonin neuralgia/syndrooma, jota kutsutaan myös nimellä sarjoittainen päänsärky (cluster headache englanniksi), aiheuttaa erittäin lamauttavaa, toispuoleista ja sarjoittaista päänsärkyä. Kyseessä on kivuliain päänsäryn muoto. Vaivalla on myös "lempinimi", nimittäin itsemurhapäänsärky. Monilla itse kohtaus alkaa yöunien aikana. Tarkkaa syytä vaivalle ei tällä hetkellä tunneta, mutta esimerkiksi aivojen osan nimeltä hypotalamus, tiedetään liittyvän vaivaan.

Hortonin syndrooma

Hortonin neuralgian oireet alkavat yleensä 20-40-vuotiaana ja se on hieman yleisempää miehillä. Suomessa vaivasta kärsii eri arvioiden mukaan noin 10 000 ihmistä, eli se on suhteellisen harvinainen. Horton voi loppua iän myötä, mutta osalla vaiva kestää loppuelämän ajan.


Hortonin syndrooman oireet


Hortonin syndroomaa voi esiintyä joko kroonisena tai episodisena. Kroonisessa tilanteessa kohtauksia on päivittäin, kun taas episodisessa oireet esiintyvät usein esimerkiksi tiettyyn vuodenaikaan, keväällä ja/tai syksyllä. Kohtauksia voi tulla päivittäin viikkojen tai kuukausien ajan, minkä jälkeen oireissa yleensä tulee tauko. Kohtauksien tiheys vaihtelee, niitä voi olla 1-8 päivää kohden, mutta välillä päivien välillä saattaa tulla myös taukoja.


Tyypillisiä Hortonin neuralgian oireita ovat mm:


  • Toispuoleinen päänsärky, usein silmän takana tai sen ympärillä

  • Kohtauksia voi tulla päivän aikana useampi, kohtaukset tulevat yleensä samaan aikaan vuorokaudesta

  • Kipukohtauksen kesto on yleensä 30-180 minuuttia

  • Silmän kyynelvuoto ja/tai verestäminen

  • Nenän tukkoisuus ja/tai vuoto

  • Luomen turvotus ja luomen roikkuminen

  • Silmän mustuaisen pieneneminen


Erilaisia kohtauksia laukaisevia tekijöitä ovat mm:


  • alkoholi

  • päiväunet

  • unirytmin muutokset

  • kielteiset tunteet, jotka koetaan hyvin voimakkaana

  • raskas fyysinen rasitus


Hortonin syndrooman hoito


Tällä hetkellä Hortoniin ei ole olemassa parantavaa hoitomuotoa. Paljon käytetään esimerkiksi samoja lääkkeitä, kuin migreeninkin hoidossa. Lääkkeitä voidaan käyttää estohoitona tai akuutisti ennen kohtausta taikka kohtauksen aikana. Osalla oireita lievittää sataprosenttinen lääkkeellinen happi, jota yleensä hengitetään noin 15-20 minuuttia.


Kuten monissa muissakin vaivoissa, myös Hortonissa hoito vaihtelee paljon potilaan mukaan. Se, mikä toimii toiselle, ei välttämättä toimi toiselle. Erilaisia kivunlievitysmenetelmiä kannattaa siis kokeilla. Mikäli kärsit kovasta toispuoleisesta päänsärystä ja kivusta, kannattaa hakeutua ensisijaisesti neurologin vastaanotolle, jotta vaiva saadaan diagnosoitua. Lääkehoitojen lisäksi on tärkeää pitää huolta hyvistä elintavoista, kuten ravinnosta, unesta ja liikunnasta.


Lisää hoitovaihtoehdoista voit lukea esimerkiksi terveyskirjastosta.


Lähteet


  1. Lindemann CR. Cluster headache: A review of clinical presentation, evaluation, and management. JAAPA. 2022 Aug 1;35(8):15-19. doi: 10.1097/01.JAA.0000840484.33065.21. PMID: 35881711.

  2. Mendizabal JE, Umaña E, Zweifler RM. Cluster headache: Horton's cephalalgia revisited. South Med J. 1998 Jul;91(7):606-17. doi: 10.1097/00007611-199807000-00002. PMID: 9671830.

  3. https://ichd-3.org/3-trigeminal-autonomic-cephalalgias/3-1-cluster-headache/



Comentarios


bottom of page